NextJet aloittaa uuden lentoreitin Porin ja Tukholman Arlandan välillä.

NextJet aloittaa liikennöinnin Porin ja Tukholman Arlandan välillä 09. helmikuuta. SAS lopetti reitin viime talvena ja NextJet on tutkinut mahdollisuutta aloittaa reitti uudelleen, ja nyt se toteutuu. 


Kaupungissa on n. 85 000 asukasta ja suuri kysyntä Tukholmaan matkustamisesta. Nykyisin asukkaiden täytyy matkustaa Turkuun tai Tampereelle asti, joka on sekä vaivalloista, aikaa vievää että kallista. Uusi reitti tarjoaa mahdollisuuden päivämatkustukselle, ja ennen kaikkea lentokentältä, joka sijaitsee alueen suhteen strategisesti hyvällä paikalla. Koska alueen elinkeinoelämä on aktiivista, myös matkustaminen on tärkeää. Kolme lähtöä päivässä molempiin suuntiin tarjoaa  joustavuutta sekä lähteville että tuleville matkustajille. 


Meille reitti tuntuu luonnolliselta, ja olemme tutkineet sitä SAS:in lopetettua reitin helmikuussa. Alueella on erittäin vahva elinkeinoelämä ja suuri matkustustarve. Olen varma, että onnistumme, elinkeinoelämän päättäväisyys on ollut suurta ja historiallisia matkustajavolyymejamme palvellaan myös lentokoneidemme koolla. Keskitymme nyt koko alueen saavuttamiseen tällä uutuudella, sanoo Henning Lindberg, NextJetin myynti- ja markkinointipäällikkö. 


Aikataulu koostuu kolmesta lähdöstä kumpaankin suuntaan maanantaista perjantaihin lauantai- ja sunnuntailähdöistä.
Toinen uutinen on, että osa lähdöistä jatkaa Pietarsaareen/Kokkolaan, eli Porin ja Pietarsaaren/Kokkolan välillä voidaan myös lentää – matka vie autolla 4 tuntia. Lento kestää vain 50 minuuttia. 


Lipunmyynti on nyt auki ja lippuja voi varata osoitteessa www.nextjet.se tai matkatoimistostasi.



Muita uutisia

2014-06-26

Nextjet - first airline using bio fuel

The 26th of June 16:20, the first domestic, commercial, flight using bio fuel, Nextjet 2N057, departed from Karlstad to Stockholm. A few hours earlier the first stationary tank for aviation bio fuel was opened.

Läs mer »

2014-01-13

New regulation allows smartphones and tablets to be used under the entire stay onboard on Nextjet flights.

The European Aviation Safety Agency recently announced a new regulation that allows smart phones and tablets, set in flight mode, to be used under the entire flight.

Läs mer »

2013-12-20

Nextjet avaa reitin Kokkola-Pietarsaaren ja Tukholma-Arlanda välille

Nextjet aloittaa liikennöinnin Kokkola-Pietarsaaren ja Tukholma-Arlandan välillä 9. helmikuuta 2014. Nextjet on tarkkaillut tilannetta ja arvioinnut liikenteen aloittamisen edellytyksiä siitä lähtien kun SAS lopetti liikenteen syksyllä 2013. Nyt liikenteen aloittaminen toteutuu.

Läs mer »
Lataa lisää uutisia